Stipendiaatti

Pakolaisuus on yksi aikamme, myös koulutuksen suuria haasteita. Suomessa oli vuoden 2005 lopussa n.114 000 ulkomaalaista. Pakolaisia heistä oli vain osa. Suurimmat pakolaisryhmät ovat saapuneet Somaliasta, entisen Jugoslavian alueelta, Iranista, Irakista ja Vietnamista. Nämä Suomessa asuvat pakolaiset ja muut maahanmuuttajat ovat todellisia monikulttuurisia maailmankansalaisia, jotka jo omalla läsnäolollaan kansainvälistävät ja rikastavat kulttuuriamme.

Suomen Delta Kappa Gamma yhdistys päätti myöntää vuonna 2006 stipendin Helsingin yliopistossa soveltavan kasvatustieteen laitoksessa opiskelevalle 31-vuotiaalle Oanh Phamille,joka tuli 16 vuotta sitten pakolaisena Suomeen Vietnamista.Oanh Pham on käynyt Suomessa yläasteen ja kirjoittanut ylioppilaaksi. Hänellä on 2,5-vuotias tytär ja hän opiskelee luokanopettajaksi kolmatta vuotta. Opiskelun ohella hän opettaa myös omaa äidinkieltään, vietnamia Vantaalla.

Oanh Pham pitää opettajan työstä. Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden erityisesti vietnamilaisten lasten oppiminen ja menestyminen suomalaisessa koulussa ovat lähellä Oanh Phamin sydäntä.

– Luokanopettajana haluaisin rikkoa ennakkoluuloja ja tuoda uutta näkökulmaa ja monikulttuurista osaamista suomalaiseen peruskouluun. Välillä opiskelu tuntuu raskaalta, mutta luokanopettajan koulutus on hyvin tarpeellista, kertoo Oanh Pham ja jatkaa – opiskelun avulla saa paljon valmiuksia opettajan ammattiin maahanmuuttajien parissa.